Harrasteautona Polski Fiat 125p kombi 1974

FSO-keskustelua joka ei muihin luokkiin sovi
kapa
Viestit: 23
Liittynyt: 01 Syys 2015 12:42

Harrasteautona Polski Fiat 125p kombi 1974

Viesti Kirjoittaja kapa »

Omistamani farmari-Polski oli ollut Torissa vuoden verran myynnissä kun sen ostin. Olin auton jo aiemminkin bongannut Toria selatessani, mutta silloin ei vielä ostointo ottanut valtaa. 2014 Idän Ihmeet-tapahtuman jälkeen Polski-kuume kuitenkin iski päälle ja otin yhteyttä auton myyjään. Torin ilmoituksessa ollut kuva ei paljoa autosta paljastanut, paitsi että se on farmari korimallilltaan. Myyjä oli mökkeilemässä kun otin häneen yhteyttä, mutta kertoi auton sijainnin ja että sitä voi käydä vapaasti katsomassa hänen poissaollessaankin.

Kävimme Lada_Jussin kanssa autoa sitten ihmettelemässä. Auton nähtyä ostointo vain kasvoi, auto vaikutti siistiltä yksilöltä ja selvisi myös että se on harvinaista MR74 vuosikertaa. Autossa on mm. uusi muovimaski, ratti ilman töötin kromikehää, kasaanpainuva ohjausakseli ja muita uudistuksia, mutta toisaalta taas käpypuskurit, vanha kojelauta ja mittaristo ym. vanhaa eli se on välimalli ennen vuoden 1975 suurempaa uudistusta.

Autosta sain sitten kaupat tehtyä myyjän kanssa ja auto haettiin pois myyjän pihalta. Kaupat tehtiin 2014 syksyllä, tässä vaiheessa auto oli ollut ulkosäilytyksessä vuoden verran. Sitä ennen se oli ollut ladossa säilössä noin 25 vuotta.

Auton historia on seuraava: auto oli ollut käytössä myyjän isän työkaverilla, poliisimiehellä pääkaupunkiseudulla, jolta myyjän isä oli auton jossain vaiheessa itselleen ostanut (tarina ei kuitenkaan kertonut oliko tämä myyjän isän työkaveri auton ensimmäinen omistaja vai ei). Kun myyjä oli 1980-luvun lopulla saanut ajokortin oli Polski toiminut hänen ensiautonaan. Tällöin autoon oli tehty täydellinen koneremontti, autossa oli aiemmin ollut petroolikäyttövarustus ja moottori oli ollut kuulemma jo aivan loppu. Auto ei ehtinyt olla myyjällä kovin pitkään käytössä kun nuorta miestä oli houkuttanut jo jokin muu menevämpi ajoneuvo. Myyjän isä oli kuitenkin ollut autokeräilijä ja Polski oli jäänyt hänen latoonsa monien muiden autojen kanssa seisomaan. Siellä se oli ollut säilössä isän kuolemaan asti, jonka jälkeen poika oli alkanut hävittää isän keräämiä autoja ladosta. Polski olisi kuulemma ollut kyseisenä syksynä liipasimella lähteä romuttamolle koska se oli ollut jo vuoden myynnissä eikä kukaan ollut sitä ostanut, ja ilmeisesti se oli viimeinen auto mitä isän kokoelmasta oli jäljellä.

Autossa oli luonnollisesti 25 vuoden käyttämättömyyden jälkeen hieman laitettavaa ennen rekisteröintikatsastusta ja käyttöönottoa. Moottori pyöri, ja sille ei tehty suurempia remontteja. Moottoriöljyt ja suodatin uusittiin, sytytysosat uusittiin, kaasutin purettiin ja puhdistettiin. Jarrut käytiin totaalisesti läpi ja kaikki tarpeellinen uusittiin. Kori ei vaatinut hitsausta, autoon on muutama paikka joskus aiemmin hitsattu mutta on erittäin hyväpeltinen. Lommoja ja maalivirheitä tosin löytyy eli virheetön ei ole. Autoa ladosta pois hinattaessa oli oikea etukulma osunut oven karmiin ja peili oli hajonnut sekä lokasuoja naarmuuntunut ja lommoontunut. Hankin ehjän peilin ja asensin sen. Polttoainetankin irrotin ja puhdisti, sen pohjalla oli 5 senttiä kovettunutta hartsia tvs. vanhan bensan jäänteitä.

Kun auto oli saatu kuntoon, se rekisteröintikatsastettiin kesällä 2015 ja otettiin ajoon. Autolla olen nyt ajanut muutamia tuhansia kilometrejä, ja mukava sillä onkin ajella. Tosin jos sen haluaisi viimeisenpäälle kuntoon ja museokelpoiseksi, olisi edessä hieman koritöitä, maalaus, penkkien verhoilua, puuttuvien koristelistojen ym. osien hankintaa ja asennusta jne. Em. projekti on välillä käynytkin mielessä ja osia on jo hankittuna mutta saa nähdä toteutuuko se koskaan.

Nyt auto on tosiaan harrastekäytössä kesäisin. Se on kerännyt kiinnostusta ulkomaita myöten ja kiinnostuneita ostajia onkin ulkomailta ilmoittautunut, mutta en ole sitä ajatellut myydä koska vastaavaa en varmastikaan mistään enää löydä.
Avatar
1300TI
Viestit: 62
Liittynyt: 05 Kesä 2012 09:54
Jäsennumero: 0
Paikkakunta: Perniö
Viesti:

Re: Harrasteautona Polski Fiat 125p kombi 1974

Viesti Kirjoittaja 1300TI »

Hieno juttu, kiva kun kirjoitit! 125 ja vielä farmari on todella harvinainen muualla Euroopassa, onnittelut löydöstäsi.
Cuore sportivo. GFF sihteeri ja CARF jäsen.

Fiatforum - Projektit - Milletrecento
kapa
Viestit: 23
Liittynyt: 01 Syys 2015 12:42

Re: Harrasteautona Polski Fiat 125p kombi 1974

Viesti Kirjoittaja kapa »

Eilen otin Polskin ajoon ekan kerran tänä vuonna, johan se on aikakin jos aikoo tällä ajokaudella ajaa :)
Öljyvuotoa on moottorista ja taka-akselista, ei paljon mutta läikät oli tallin lattialla. Sekä vaihteensiirto on ikävä käyttää kun siirtotankojen puslat on kadonneet ajan saatossa. Uudet osat on jo hankittu, vielä pitäisi ne asentaa. Tänä kesänä on tullut ajeltua paljon Moskvitsh Elitellä, Mosse on omaan makuun parempi ajaa kuin Lada, mutta kyllä Polski menee noista molemmista selvästi ohi. On se vaan mukavaa kyytiä.
kapa
Viestit: 23
Liittynyt: 01 Syys 2015 12:42

Re: Harrasteautona Polski Fiat 125p kombi 1974

Viesti Kirjoittaja kapa »

Siinä kuva Polskista Lada kombin kanssa :)
L&P.png
kapa
Viestit: 23
Liittynyt: 01 Syys 2015 12:42

Re: Harrasteautona Polski Fiat 125p kombi 1974

Viesti Kirjoittaja kapa »

Perjantaina tuli kalustolisäys, Polskin "isä" Fiat 125 Special 1971.
Fiat 125S.jpg
Avatar
1300TI
Viestit: 62
Liittynyt: 05 Kesä 2012 09:54
Jäsennumero: 0
Paikkakunta: Perniö
Viesti:

Re: Harrasteautona Polski Fiat 125p kombi 1974

Viesti Kirjoittaja 1300TI »

Onpa hieno! Pisteeksi iin päälle kokoelmaan? http://www.fiatforum.fi/viewtopic.php?f=3&t=39281
Cuore sportivo. GFF sihteeri ja CARF jäsen.

Fiatforum - Projektit - Milletrecento
kapa
Viestit: 23
Liittynyt: 01 Syys 2015 12:42

Re: Harrasteautona Polski Fiat 125p kombi 1974

Viesti Kirjoittaja kapa »

Nyt on kyllä autokiintiö täynnä, edellisviikonloppuna hankin 24 Volgan. 124 olisi kyllä lähellä, jos kävisi ihan vaan katsomassa :D
kapa
Viestit: 23
Liittynyt: 01 Syys 2015 12:42

Re: Harrasteautona Polski Fiat 125p kombi 1974

Viesti Kirjoittaja kapa »

Nyt on harrasteautotilanne ajautunut siihen pisteeseen että jostain täytyy hankkiutua eroon :( Polski on nyt kaupankäynnin kohteena, jos joku on autosta kiinnostunut saa esittää tarjouksia. Tällä hetkellä uusi omistaja sijaitsee joko Puolassa tai Unkarissa, mutta jos joku kotimaasta on kiinnostunut tämän hankkimaan niin nyt olisi elämän tilaisuus.
kapa
Viestit: 23
Liittynyt: 01 Syys 2015 12:42

Re: Harrasteautona Polski Fiat 125p kombi 1974

Viesti Kirjoittaja kapa »

Kaupat on nyt alustavasti sovittu, auto lähtee Unkariin jossa se kokee täydellisen entisöinnin.
kapa
Viestit: 23
Liittynyt: 01 Syys 2015 12:42

Re: Harrasteautona Polski Fiat 125p kombi 1974

Viesti Kirjoittaja kapa »

Tänään päättyi minun Polski omistajuuteni, auto lähti matkalle kohti Unkaria.

Jos on tiedossa myynnissä olevia Polski Fiatteja, mielellään vanhempi sedan malli, saa vinkata ;)
Vastaa Viestiin