Siirry sisältöön

Daewoo-FSO


Uusia FSO Lanoksia odottamassa myyntiä

Vuonna 1996 Puolan valtio sai FSO:n myytyä korealaiselle Daewoolle. Daewoo alkoi pikaisesti tekemään uudistuksia tehtaalla, ja jo seuraavana vuonna Polonezia uudistetaan selvästi modernimmaksi ja tuotantoon otetaan Daewoon maailmanauto Lanos. FSO-tehtaalla valmistettiin myös monia muita Daewoon malleja, useita hyvin pieniä sarjoja ja pitkälti valmiista osakokonaisuuksista. Vuonna 2000 Daewoo menee konkurssiin. GM osti Daewoon suurilta osin, mutta esimerkiksi Zeranin tehdas ei kuulu kauppaan. FSO:lla meni taloudellisesti huonosti, eikä esimerkiksi melkein 30 vuotta vanhaa Polonezia kyetä enää uudistamaan ja sen valmistus lopetettiin. Mallisto karsittiin käsittämään Lanos ja Matiz. 2004 Daewoo-FSO muutti nimensä taas FSO:ksi. Käytännössä tällä ei ole vaikutusta toimintaan. Seuraavana vuonna ukrainalainen AvtoZAZ osti tehtaan osake-enemmistön. Sen jälkeen FSO oli yhteistyössä AvtoZAZin kautta General Motorsin kanssa ja tehtaalla koottiin Chevrolet Aveota kotimaan markkinoille sekä vientiin. Lanosin valmistus loppui elokuussa 2008, mutta autoja oli senkin jälkeen varastossa. 2010-vuosimenellä tehtaalla loppui tuotanto, ja tehtaan aluetta kaavoitettiin muuhun käyttöön. Tähän liittyvät purkutyöt alkoivat vuosikymmenen alkupuolella.

Lähteet

FSO-infon tiedot ovat osin Autowikistä peräisin. Tiedot on pyritty varmistamaan oikeiksi, mutta mitään takuuta tietojen oikeellisuudesta ei anneta. Autowiki on vapaalla GNU Free Documentation-lisenssillä. Lisenssiehtojen täyttämiseksi myös nämä sivut ovat GFDL-lisensoituja. Kuvat, joiden tekijänoikeudesta ei ole erillistä mainintaa ovat entisen Puolan kansantasavallan tekijänoikeuslain alaisia ja ilman selvää tekijämainintaa, joten lain mukaan ne voidaan katsoa vapautetuksi tekijänoikeudesta. FSO-infon GFDL-lisensointi ei koske sivua FSO-kanta malleittain, http://www.fso-klubi.net/info/kanta_malleittain.php.