Siirry sisältöön

FSO-kanta malleittain

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, vuoden 2019 alusta Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on julkaissut n. puolivuosittain aineistoa liikennekäytössä olevista ajoneuvoista. Kirjoitushetkellä (maaliskuu 2020) uusin aineisto oli versio 5.8, jonka aineisto on poikkileikkauspäivältä 1.10.2019. Tämä sivu on pyritty laatimaan suhteellisen vastaavaksi kuin vuoden 2014 datasta laadittu vastaava sivu kohtalaisen vertailukelpoisuuden säilyttämiseksi. Varsin mukava on huomata, että FSO-kaluston määrä on pysynyt hyvin samana viiden vuoden aikana, vieläpä huomioiden sen, että tarkasteluajankohta (lokakuu) ei ole läheskään niin hyvä harrasteajoneuvokuukausi kuin vuoden 2014 aineiston elokuu. Museoajoneuvojen määrä on kasvanut viidestä yhdeksään ja koko kanta on vähentynyt "vain" 14 autolla 68:sta 54 autoon. Pahiten kato on käynyt 1980-luvun FSO-autoille. Katoa on ollut Polle Pickupeissa 7 autoa: 20 autoa aiemman 27 auton sijaan. Polonezien määrä on laskenut yhtä lailla 23 autoon 31 autosta.

Pylväskaavio FSO-autoista malleittain ja vuosittain

Traficomin avoin data -sivulle.

Warszawa

Kaksi museo-Warszawaa oli liikennekäytössä 1.10.2019.

Raakadata Warszawasta

MerkkiMalliEnsirekisteröinti-
päivämäärä
Käyttöönotto-
päivämäärä
KuntaAjoneuvon käyttöAjoneuvoryhmäValmistenumeroVäriOmamassa (kg)Suurin tieliikenteen kokonaismassaLeveys (mm)Iskutilavuus (cm^3)MittarilukemaJärjestysnumero
FSOWARSZAWA M-2029.10.199019580000TampereYksityinenMuseoajoneuvo0Valkoinen1460191016902120183322521416
FSOWARSZAWA23.7.199119610000NousiainenYksityinenMuseoajoneuvo0Vihreä1480193016902120740332386590

125p

Henkilöautot

Sedan- ja farmarikorisia Polski-Fiateja Trafin tietokannasta löytyy 9 kappaletta kuten viisi vuotta aiemminkin. Autotkin lienevät samoja yksilöitä, tosin yksi vuoden 1977 vihreä porrasperäinen 1500 on poistunut ja tilalle on tullut vuoden 1978 kuopiolainen yksilö. Vuosimalleja on 1972, 1973, 1978, 1979, kaksi 1980:tä, 1981, 1982 ja 1984. Vanhin Polski on keltainen ja uusin on valkoinen. Lisäksi löytyy yksi ruskea sekä oranssi. Yleisimpiä värejä ovat pirteän 1970-lukulaiset keltainen ja vihreä.

Malliversiot jakautuvat neljän 1300 kuutioisen porrasperän, kahden 1500 kuutioisen porrasperän ja kolmen 1500 kuutioisen farmarin kesken. Suomen Polski-Fiat -kunnat ovat Kuopio, Mikkeli, Janakkala, Kajaani, Joensuu, Imatra, Espoo ja Tampere.

Seitsemän ajoneuvoa on yksityiskäytössä, 2 myyntivarastossa.

Raakadata henkilöautoista ajoneuvorekisterissä

MerkkiMalliEnsirekisteröinti-
päivämäärä
Käyttöönotto-
päivämäärä
KuntaAjoneuvon käyttöAjoneuvoryhmäValmistenumeroVäriOmamassa (kg)Suurin tieliikenteen kokonaismassaLeveys (mm)Iskutilavuus (cm^3)MittarilukemaJärjestysnumero
Polski-Fiat5D KOMBI 125P-115CF/25004.5.198419840000JanakkalaYksityinen SUP115CF60Valkoinen10601510161014800773332
Polski-Fiat5D KOMBI 125P-115CF/25001.6.198119810000ImatraYksityinen 0Oranssi106015101610148002034120
Polski-Fiat5D KOMBI 125P-115CF/25000.1.190019730000EspooYksityinenMuseoajoneuvo0Keltainen106015101610148002307032
Polski-Fiat4DSEDAN 125P-1300-115C/250016.2.197919790000MikkeliYksityinenMuseoajoneuvo0Keltainen99013901630129033971216038
Polski-Fiat4DSEDAN 125P-115C176-36/25000.1.190019720000KuopioYksityinenMuseoajoneuvoFS0115C176Keltainen1000140016301480440001380003
Polski-Fiat4DSEDAN 125P-115C/250030.1.197819780000KuopioYksityinenMuseoajoneuvo0Punainen10601510163014800133964
Polski-Fiat4D SEDAN 125P-1300-115CC4/250017.11.198219820000JoensuuMyyntivarasto 0Vihreä99013901630129001586208
Polski-Fiat4D SEDAN 125P-1300-115C/25003.1.198019800000KajaaniMyyntivarasto 0Vihreä99013901630129001308265
Polski-Fiat4D SEDAN 125P-1300-115C/25000.1.190019800306TampereYksityinenMuseoajoneuvo0Ruskea (beige)990139016301290393402131633

Pakettiautot

Polleja Trafin tietokannasta löytyy 20 kappaletta.

Kaikki Pollet ovat 1500 kuutioisia. Suurin osa on DH2-tyyppiä, mutta myös CH6-tyyppiä löytyy. Valkoinen ja punainen ovat ehdottomasti yleisimpiä värejä, mutta yksittäiskappaleet sinistä, mustaa ja moniväristä löytyy myös.

Melkein kaikki ajoneuvot ovat yksityiskäytössä, 2 myyntivarastossa.

Raakadata pakettiautoista ajoneuvorekisterissä

MerkkiMalliEnsirekisteröinti-
päivämäärä
Käyttöönotto-
päivämäärä
KuntaAjoneuvon käyttöAjoneuvoryhmäValmistenumeroVäriOmamassa (kg)Suurin tieliikenteen kokonaismassaLeveys (mm)Iskutilavuus (cm^3)MittarilukemaJärjestysnumero
Polski-Fiat125P-1500-115CH6-PICK UP4.5.198419840000TampereYksityinenMuseoajoneuvo0Punainen1040175016301480355311879849
Polski-Fiat125P-1500-115CH6-PICK UP/270028.10.198219820000SipooYksityinen 0Monivär.104017501630148002119176
FSO125P-1500-115DH2-PICK UP/19.1.198919890000MäntsäläYksityinen 0Punainen102017501630148001677462
FSO125P-1500-115DH2-PICK UP/270029.6.198919890629PoriMyyntivarasto 0Musta110017501630148002495803
FSO125P-1500-115DH2-PICK UP/270022.2.198519850000KuusamoYksityinen 0Punainen102017501630148002511873
FSO125P-1500-115DH2-PICK UP/27007.11.198919891107KurikkaYksityinen 0Valkoinen1020175016301480172611873811
FSO125P-1500-115DH2-PICK UP/270019.7.198519850719OrivesiYksityinen 0Punainen1020175016301480195371364790
FSO125P-1500-115DH2-PICK UP/27005.4.198819880000KuhmoinenYksityinen 0Punainen10201750163014803345677510
FSO125P-1500-115DH2-PICK UP/270018.4.198919890000TampereYksityinen 0Punainen1020175016301480575501981855
FSO125P-1500-115DH2-PICK UP/270020.3.198719870000MaskuYksityinen 0Punainen1020175016301480648022635947
FSO125P-1500-115DH2-PICK UP/270018.6.198719870618HelsinkiYksityinen 0Punainen102017501630148082437487644
FSO125P-1500-115DH2-PICK UP/27005.5.198719870000LapinlahtiYksityinen 0Punainen1020175016301480905672613876
FSO125P-1500-115DH2-PICK UP/27009.4.199019900409PirkkalaYksityinen 0Valkoinen10201750163014800456527
FSO125P-1500-115DH2-PICK UP/27005.4.198919890000JärvenpääYksityinen 0Valkoinen10201750163014800557536
FSO125P-1500-115DH2-PICK UP/270028.11.198919891128IsokyröMyyntivarasto 0Valkoinen10201750163014800571637
FSO125P-1500-115DH2-PICK UP/270029.1.198719870000KurikkaYksityinen 0Punainen10201750163014800993183
FSO125P-1500-115DH2-PICK UP/270010.3.198919890000PoriYksityinen 0Punainen102017501630148001010871
FSO125P-1500-115DH2-PICK UP/27003.12.198719870000KaarinaYksityinen 0Valkoinen102017501630148001517014
FSO125P-1500-115DH2-PICK UP/270010.2.198919890000TurkuYksityinen 0Sininen102017501630148001858167
FSO125P-1500-115DH2-PICK UP/270014.8.198919890000ValkeakoskiYksityinen 0Punainen102017501630148002246331

Polonez

Selvästi yleisin vuosimalli on 1988. Vuoden 1988 autoja tietokannasta löytyy 8 kappaletta. Malliversioista 1.5 (S)LE on selvästi suosituin: kyseinen teksti löytyy peräti 9 auton takaluukusta. Osa vanhemmistakin (4D Polonez 1500-B01ABF) saattaa olla LE-varustelulla, mutta tätä ei erikseen merkitä aineistossa.

Suomalaiset ovat viehtyneet kolmeen väriin Polonezissaan: punaiseen, harmaaseen ja valkoiseen. Punaisia autoja löytyy 9 kappaletta, harmaita 5 kappaletta ja valkoisia 8 kappaletta. Ainoa muun värinen yksilö on vaasalainen vuoden 1987 1.5 CE(X), joka on sininen.

Kaksi kuntaa nousee Polonezismin osalta ylitse muiden. Ehdoton johtaja on Siilinjärvi, jossa on vielä 3 punaista Polonezia, yksi vähemmän kuin viisi vuotta sitten. Kato on käynyt 1.5 SLE:ssä, jota on vain yksi jäljellä. Myös Tampereella hyvän päälle, siellä on kaksi 1.5 SLE-Polonezia.

Kaikista vanhin Polonez on 4.5.1983 ensirekisteröity 1500 tehokkaammalla 82 hevosvoimaisella moottorivariantilla. Tehokas moottorivariantti yhdistyy myös hyvään varusteluun, auto on havaintojen mukaan X-varustetason malli. Viimeisimmät Polonezit rekisteröitiin maanantaina 30.12.1991, vain päivää ennen viimeistä mahdollista rekisteröintipäivää autolle, joka ei täytä US-83 -päästönormia. Vain yksi näitä viimeisiä, kaskujen mukaan kovilla alennuksilla myytyjä viimeisiä Polonezeja on jäljellä, se on Pirkkalassa.

Polonezit ovat suurimmaksi osaksi varustettu 1,5 litraisella moottorilla. Moottorityyppien yleisyys:

Koodi mallimerkinnässä B01:n jälkeenSeliteLukumäärä (kpl)Muutos vuodesta 2014
BA1,3 litraa, 65 hevosvoimaa20
AA1,5 litraa, 75 hevosvoimaa7+1
AB1,5 litraa, 82 hevosvoimaa11-6
CB1,6 litraa, 87 hevosvoimaa3-2

Raakadata ajoneuvorekisteristä

MerkkiMalliEnsirekisteröinti-
päivämäärä
Käyttöönotto-
päivämäärä
KuntaAjoneuvon käyttöAjoneuvoryhmäValmistenumeroVäriOmamassa (kg)Suurin tieliikenteen kokonaismassaLeveys (mm)Iskutilavuus (cm^3)MittarilukemaJärjestysnumero
FSO4D POLONEZ 1500-B01ABF/25104.5.198319830000MikkeliYksityinenMuseoajoneuvo0Punainen1140154016501480257441346137
FSO4D POLONEZ 1.6 LE-B01CBH/251014.5.199119910514VantaaYksityinen SUPBO1CBH0Harmaa114015151650159098894906595
FSO4D POLONEZ 1.3 SCE-B01BAF/251019.12.198919891219SiilinjärviYksityinen SUPBO1BAF0Punainen112014951650129002481148
FSO4D POLONEZ 1.5 LE-B01ABF/25102.1.199019900102TampereYksityinen SUPBO1ABF0Punainen114015151650148001803729
FSO4D POLONEZ 1.6 LE-B01CBH/251025.11.199119911125ÄänekoskiYksityinen SUPB01CBH0Punainen11401515165015900691067
FSO4D POLONEZ 1.6 LE-B01CBH/251030.12.199119911230PirkkalaYksityinen SUPB01CBH0Punainen114015151650159001222965
FSO4D POLONEZ 1.3 SCE-B01BAF/251021.6.199019900621SiilinjärviYksityinen SUPB01BAF0Punainen112014951650129001093111
FSO4D POLONEZ 1500-B01ABF/251017.2.198419840000KaaviYksityinen SUPB01ABF0Harmaa11401540165014800897445
FSO4D POLONEZ 1.5 LE-B01ABF/251011.4.198919890000TornioYksityinen SUPB01ABF0Harmaa114015151650148084602141723
FSO4D POLONEZ 1.5 LE-B01ABF/251010.11.198819880000HyvinkääYksityinen SUPB01ABF0Punainen11401515165014800130958
FSO4D POLONEZ 1.5 LE-B01ABF/251031.5.198819880000KemiYksityinen SUPB01ABF0Valkoinen114015151650148001095668
FSO4D POLONEZ 1.5 LE-B01ABF/251012.7.198819880000TampereYksityinen SUPB01ABF0Harmaa114015151650148001466904
FSO4D POLONEZ 1.5 LE-B01ABF/251012.1.198819880000EspooYksityinen SUPB01ABF0Valkoinen114015151650148001653343
FSO4D POLONEZ 1.5 LE-B01ABF/251013.11.199019901113TuusulaMyyntivarasto SUPB01ABF0Valkoinen114015151650148001793144
FSO4D POLONEZ 1.5 LE-B01ABF/251014.3.198919890000SiilinjärviYksityinen SUPB01ABF0Punainen114015151650148002116497
FSO4D POLONEZ 1.5 LE-B01ABF/25107.10.198819880000JoensuuMyyntivarasto SUPB01ABF0Harmaa114015151650148002736345
FSO4D POLONEZ 1.5 SCE-B01AAF/251023.3.199019900323RaisioMyyntivarasto SUPB01AAF0Punainen11201495165014800876327
FSO4D POLONEZ 1.5 SCE-B01AAF/25107.12.198819881207IisalmiYksityinen SUPB01AAF0Valkoinen112014951650148001212489
FSO4D POLONEZ 1500-125PN-B01AAA/251017.6.198519850000JoensuuYksityinen SUPB01AAA0Valkoinen10801480165014804000915208
FSO4D POLONEZ 1500-125PN-B01AAA/251023.10.198519850000LahtiYksityinen SUPB01AAA0Valkoinen10801480165014800406104
FSO4D POLONEZ 1500-125PN-B01AAA/25107.9.198819880907RautalampiMyyntivarasto SUPB01AAA0Valkoinen10801480165014800694925
FSO4D POLONEZ 1500-125PN-B01AAA/251022.5.198719870522VaasaYksityinen SUPB01AAA0Sininen108014801650148001488602
FSO4D POLONEZ 1500-125PN-B01AAA/251021.9.198819880000PoriYksityinen SUPB01AAA0Valkoinen108014801650148002073147

Lähde

FSO-infon tiedot ovat osin Autowikistä peräisin. Tiedot on pyritty varmistamaan oikeiksi, mutta mitään takuuta tietojen oikeellisuudesta ei anneta. Autowiki on vapaalla GNU Free Documentation-lisenssillä. Lisenssiehtojen täyttämiseksi myös nämä sivut ovat GFDL-lisensoituja. Kuvat, joiden tekijänoikeudesta ei ole erillistä mainintaa ovat entisen Puolan kansantasavallan tekijänoikeuslain alaisia ja ilman selvää tekijämainintaa, joten lain mukaan ne voidaan katsoa vapautetuksi tekijänoikeudesta. FSO-infon GFDL-lisensointi ei koske sivua FSO-kanta malleittain, http://www.fso-klubi.net/info/kanta_malleittain.php.