Siirry sisältöön

FSO-info

Tehdas

FSO (Fabryka Samochodów Osobowych = Henkilöautotehdas) on puolalainen autonvalmistaja. Merkki on tullut Suomessa tunnetuksi Polski-Fiatista ja Polonezista, ja 1950-luvulla eläneet muistanevat Warszawan.

Historia

FSO perustettiin pohjois-Varsovaan 1951 Puolan kansantasavallan johdon määräyksestä. Puolan johdossa oli stalinistiryhmittymä johtajanaan Bolesław Bierut, joka näki raskaan teollisuuden perustamisen välttämättömäksi. FSO oli valtionyritys vuoteen 1996, jolloin Daewoo osti tehtaat. Daewoo poistui kuvioista General Motorsin ostettua Daewoon. Näin FSO:sta tuli osittain työntekijöidensä omistama osakeyhtiö. Samassa yhteydessä FSO sai nimeensä lisän "Spółka Akcyjna", osakeyhtiö. Vuonna 2005 ukrainalainen ZAZ osti FSO:n tehtaan, jonka tarkoitus on turvata ZAZ:n pääsy EU:n markkinoille. Samalla ZAZ tuli ostaneeksi kilpailijansa, sillä FSO oli jossain määrin suosittu autonvalmistaja Ukrainassa. FSO valmisti pitkään Daewoon vanhoja Matiz- ja Lanos-malleja. Vuonna 2008 aloitettiin uuden Chevrolet Aveon kasaaminen tehtaalla. Aveon tuotanto päättyi helmikuussa 2011, jonka jälkeen FSO-tehtaalla ei ole valmistettu autoja.

Vuosilukuja

Mallit

FSO:n tuotannosta voidaan eritellä selvästi neljä mallia, joita on valmistettu reiluja määriä. Polonezin jälkeiset mallit ovat olleet Daewoon lisenssivalmisteita joita ei ole Suomeen tuotu.

FSO Warszawa

FSO:n tehdas aloitti autojen tuotannon vuonna 1951 Warszawa-mallilla, joka oli neuvostoliittolaisen GAZ-tehtaan Pobeda-mallin lisenssivalmiste. Warszawa oli iso auto, ja niitä vietiin moniin maihin, myös Suomeen. Länsieuroopassa auto saavutti suosiota lähinnä taksiyrittäjien keskuudessa. Warszawan tuotanto lopetettiin vuonna 1973

FSO Syrena

Warszawan jälkeen FSO:n tehdas sai tehtäväkseen suunnitella pienen ja edullisen auton, ja he suunnittelivat Syrenan, josta valmistettiin monia versioita, esimerkiksi Bosto - pieni pakettiauto. Syrena tuli valmistukseen 1950-luvulla ja valmistus päättyi 1980-luvulla FSM-tehtaalla, johon valmistus oli siirtynyt Polski Fiatin tieltä. Syrena tarkoittaa merenneitoa, mutta puolalaiset antoivat autolle lempinimen "Syrenka", joka tarkoittaa pientä merenneitoa. Aluksi Syrenassa oli takaa saranoidut ovet, mutta myöhemmin ne muuttuivat edestä saranoiduiksi.

Polski-Fiat 125p

FSO:n varsinainen menestysmalli oli Polski-Fiat 125p, joka oli koriltaan Fiat 125, mutta sen tekniikka periytyi muinaisista Fiat 1300 ja Fiat 1500 -malleista, ja sen huomasi kun katsoi autoa takaa - renkaat olivat hieman kömpelön näköisesti sisällä autossa, siis raideleveys oli kapea. Auto esiteltiin vuonna 1967, siis samoihin aikoihin kuin neuvostoliittolainen Lada, ja ne olivat suoranaisia kilpailijoita toisilleen. Polskin tuotanto lopetettiin vuonna 1991.

FSO Polonez

Polski-Fiatin seuraajaksi esiteltiin vuonna 1978 uusi Polonez, jonka viistoperäinen kori oli kuuluisan Giorgetto Giugiaron muotoilema, mutta puolalaiset olivat viimeistelleet sen. Tuloksena oli sangen raskaan näköinen luomus. Tekniikaltaan Polonez ja Polski Fiat 125p olivat melkein kokonaan yhtenevät. Polonez ei korvannut Polskia, vaan "Polskia kehitetään Polonezin antamien kokemusten perusteella" -kuten tehdas asian ilmaisi. Polonezin tuotanto lopetettiin vuonna 2002.

Konseptimalleja

Tuotantolukuja

Valmistusmäärät ovat vuodelta 2001, ja niiden lähteenä käytetty FSO-klubin verkkosivuja "FSO 50 lat 1951-2001". Liikennekäytössä olevien autojen määrien lähde on AKE/Tilastokeskus. Vuosimallikohtaista taulukointia löytyy FSO Suomessa-sivulta.

Malli Valmistusmäärä Tuotu SuomeenLiikennekäytössä 31.12.2008
Warszawa 254 471 615 1
Syrena 177 234
Fiat 125p 1 445 699 11 561 59*
Polonez 1 032 985 4 093 55
Nysa 66 703
Tico 126 369
Espero 20 573
Lanos 165 272
Nubira 33 116
Leganza 3 969
Matiz 126 469
Tacuma 427
Muut autot** 73 376
Erikoisautot***12 800
Yhteensä 3 539 463 16 269 115

* 12 henkilöautoa ja 47 pakettiautoa
** Zastava 1100p, Fiat: 127p, 128p, 131p, 132p, Ritmo
*** Ambulanssit, poliisiautot, hyötyajoneuvot ja muut vastaavat

Maahantuoja

FSO:ta toi Suomeen 1970-1991 Wihuri-yhtymä/Polmot Oy, joka vaihtoi nimensä vuonna 1983 Maantehoksi. Maanteho Oy oli suhteessa heikko maahantuoja, etenkin Polonezin aikana. Maanteho Oy:n päätoimipiste sijaitsi Helsingin Malmilla, osoitteessa Valuraudantie 11. Maanteho Oy panosti autojen viimeistelyyn, ja sillä olikin käytössään 15-30 puolalaista miestä, jotka viimeistelivät maahantuodut Polonezit - tehdas ei ollut kovinkaan tarkka viimeistelyn suhteen. Lisäksi maahantuoja teki omia erikoismalleja Polski-Fiatista ja Polonezista, kuten Lapponia ja Special.

FSO-infon tiedot ovat osin Autowikistä peräisin. Tiedot on pyritty varmistamaan oikeiksi, mutta mitään takuuta tietojen oikeellisuudesta ei anneta. Autowiki on vapaalla GNU Free Documentation-lisenssillä. Lisenssiehtojen täyttämiseksi myös nämä sivut ovat GFDL-lisensoituja. Kuvat, joiden tekijänoikeudesta ei ole erillistä mainintaa ovat entisen Puolan kansantasavallan tekijänoikeuslain alaisia ja ilman selvää tekijämainintaa, joten lain mukaan ne voidaan katsoa vapautetuksi tekijänoikeudesta. FSO-infon GFDL-lisensointi ei koske sivua FSO-kanta malleittain, http://www.fso-klubi.net/info/kanta_malleittain.php.